Lapsiperheissähän lapset ja vanhemmat tunnetusti kasvattavat toinen toisiaan.
Kasvatukseen liittyy kolme kysymystä: Kuka saa kasvattaa? Kuka uskaltaa kasvattaa? Kuka osaa kasvattaa?
Kuka saa kasvattaa? Kasvatus on luvanvaraista. Lupia on monenlaisia; yhteiskunnan lupa, naapurin lupa ja se kaikkein tärkein – kasvatettavan lupa. Kasvatettavalta pitää saada lupa. Jollei kanava ole auki, on turha puhua. Kasvatusvallan ja väärän vallankäytön ero on lupa; luottamus siihen, että kasvattajan tahto on hyvä.
Kuka uskaltaa kasvattaa? Kasvattajan klassinen ammattihyve on rohkeus. Eikö ole ihmeellistä? Ei siis viisaus tai kärsivällisyys vaan rohkeus. Kasvattaja ei pelkästään kuvaa kasvatettavalle sitä, millainen maailma on. Hän kertoo myös millainen maailman pitäisi olla. Siinä pitää uskaltaa kantaa kasvatettavaa johonkin suuntaan, uskaltaa valita arvoja.
Kuka osaa kasvattaa? Kasvatus on joksikin tulemista. Parhaimmillaan se antaa toivon tulevaisuuden mahdollisuuksista. Ja pahimmillaan se on muistutus nykytilan riittämättömyydestä. Kasvatus ja hyvä kasvatus ovat synonyymejä. Kasvatus tahtoo aina hyvää kasvatettavalle. Ulkoisesti kasvatus voi näyttää eri perheissä kovin erilaiselta. Hyvä tahto paljastaa hyvän kasvatuksen.
Usein sanotaan, että lapsen kasvatuksen ydintehtävänä on lapsen ehdoton rakastaminen ja sen kristallinkirkas viestiminen lapselle usein ja toistuvasti. Siis ehdoton siinä mielessä, että lapsi ei voi tehdä mitään, mikä veisi äidin tai isän rakkauden pois. Ja viestiminen siinä mielessä, että lapselle annetaan tästä vakuutus yhä uudestaan. Eipä ole nämä ihan helppoja tehtäviä. Siksi on hyvä muistaa, että jokainen kasvattajakin on lapsi.
Lempivirteni 490 neljänteen säkeistöön Runeberg kiteytti: ”Mä taimi olen sun tarhassas ja varten taivasta luotu. Sun armollisehen huomahas jo syntymästäni suotu.” Tässä ei puhuta fyysisistä lapsista, vaan Jumalan lapsista.
Sinä ja minä olemme Taivaan Isän taimia. Meillä on lapsen oikeus Isomman ehdottomaan rakkauteen. Siis myös meillä, jotka olemme kantamassa ja ohjaamassa. Meillä on oikeus ulkoistaa huolemme Jumalan kannettavaksi ja oikeus kiukutteluun pettymystemme keskellä Kasvattajan edessä.
Kasvatus – kuka saa, kuka uskaltaa ja kuka osaa? Luojalla on lupa kasvattaa luotujansa, taivaallinen uskallus ohjata ihmistä oikeaan ja Kaikkivaltiaan osaaminen. Muista tämä, kun omassa kasvatustyössä on voimat mennyt ja vitsit vähissä.
Hyvän Jumalan siunausta kevääseen ja innostusta kasvuun!
Teemu Laajasalo
pappi ja toiminnanjohtaja (+ isi ja kasvatustieteen tohtori)
teemu.laajasalo@evl.fi
