Odotuksia

Odottavan aika on pitkä. Lapsi, joka odottaa isovanhempien vierailua kotioven takana tietää, mitä odotus on. Nuori, joka odottaa ikärajan saavuttamista tietää, mitä odotus on. Raskaana oleva nainen, joka odottaa lapsen laskettua aikaa ja kuulostelee kehoaan tietää, mitä odotus on.
Odotus on kovin tuttua – yksinäinen, joka odottaa kumppanin löytymistä; työn sankari, joka odottaa ylennystä työpaikalla; sairas, joka odottaa parantumista; vanhus, joka odottaa viimeistä matkaa. Kuinka paljon ihmisen elämään liittyykään odottamista.

On kolmenlaista odottamista. Ensinnäkin sitä, että odottaa jotain toiselta. Ja toiseksi on sitä, että joku toinen odottaa itseltä jotain. Kolmas odottaminen on sitä, että itse odottaa itseltään jotain. Usein nämä lajit menevät sekaisin. On epäselvää, ovatko odotukset minun itseni vai jonkun toisen asettamia – ja toisaalta, ovatko omat odotukseni laitettu itsen vai jonkun toisen varaan.

Joulun odotus – latinasta väännettynä siis adventti, Jeesuksen ihmeellisen syntymän odotus – on odotusta, jossa odotuksen kaikki kolme lajia näkyvät. Ensinnäkin Jeesukselta voimme odottaa ihan mitä vain, Hänen varaansa on laitettava ihan kaikki. Toiseksi Jeesus ei odota meiltä mitään paitsi Jeesukselle asetettuja odotuksia, toivon siirtämistä häneen. Ja kolmanneksi Jeesus kutsuu armahtamaan jokaisen meistä itsensä omista odotuksistansa.
Odottamiseen liittyy mahdollisuuksia ja riskejä – onnistumisen toivoa ja epäonnistumisen pelkoa. Joulun odotuksessa korostuu aivan erityisesti toivo. Joulun toivo arjen katkaisijana, uuden aloittajana, ihmeen lihallistumana, ihmisten keskinäisen rakkauden herätyskellona yhdistää meitä kaikkia. Sitä kannattaa odottaa, yhä uudestaan ja uudestaan.

Adventti-iloa ja joulusiunausta toivottaen

Teemu Laajasalo
Agricolan toiminnanjohtaja, pappi